Just do it! - Ainoa Lifestyle
23442
post-template-default,single,single-post,postid-23442,single-format-standard,ajax_fade,page_not_loaded,,select-theme-ver-3.8,popup-menu-text-from-top,wpb-js-composer js-comp-ver-5.2.1,vc_responsive
 

Just do it!

Annoin viime blogipostauksessa muutaman vinkin siihen, miten elämästä saisi ehkä karsittua pitäisi-juttuja ja tilalle jäisi enemmän aikaa niille asioille, joita haluaisi tehdä. Jatketaan vähän samalla aiheella.

Pitäisi-juttuja on monia eri tasoisia. Niitä ovat muun muassa arkiset kotityöt, joita ei välttämättä itse koe nautinnollisiksi tai tärkeiksi, mutta kuvittelee niiden kuuluvan aikuisuuteen (autonpesu viikonloppuisin, kesäverhot, joulukortit). Jos näistä jutuista nauttii tai pitää niitä merkityksellisenä, ei niiden tekemisessä ole mitään väärää. Mutta jos niitä tekee hammasta purren ja velvollisuudentunnosta, ne kannattaa tiputtaa tehtävälistalta pois.

Pitäisi-jutut voivat olla myös niitä tehtäviä, joita lykkää tehtäväksi myöhemmin: ajan varaaminen hammaslääkäriin, saumasta revenneen paidan korjaaminen, pyykistä tulleiden, ryppyisten vaatteiden silittäminen. Nämä tehdään aina vasta viime hetkellä, kun on ihan pakko, kiireessä ja stressaantuneena.

Mutta pitäisi-jutut voivat olla myös suuria asioita, hyvinvointia, haaveita, rakkautta. Kaikkea sitä, mistä todetaan huokaisten: ”on ollut tarkoitus..”,”pitäisi joskus…” tai ”voi kun uskaltaisin..”. Ja näihin keskityn tämän päivän kirjoituksessa.

Omilla aloillani törmään näihin pitäisi-asioihin jatkuvasti. Kun uusi tuttava kuulee minun olevan valmentaja, hän poikkeuksetta kertoo, että on pitkään miettinyt, että tarvitsisi vähän opastusta salilla tai intoa liikuntaan tai skarppausta ravinnon suhteen. Osa tutuista toteaa jatkuvasti, että pitäisi aloittaa liikunta, mutta ei ole aikaa tai ei tule lähdetyksi. ”Olisi kiva saada vähän liikkuvuutta tai sulattaa hartiajumit, mutta ei tule venyteltyä.” ”Kyllähän se on tiedossa, että kasviksia pitäisi syödä, mutta aina ne unohtuu.” Ja niin edelleen. Monesti tekisi mieli sanoa, että anna mennä. Just do it. Tee se, mitä haluat tai koet tarpeelliseksi. Mutta tee se vain, jos koet sen oikeasti tarpeelliseksi. (Lue se edellinen blogiteksti viimeistään nyt.)

Ei ole aina helppoa tarttua työhön. Ja työtä se vaatii, kun haluaa saavuttaa noita isoja pitäisi-juttuja. Jos pitäisi tehdä jotain hyvinvoinnin eteen, on harjoiteltava uusia tapoja vanhojen päälle, myös silloin kun ei huvittaisi. Jos pitäisi löytää kiireisestä kalenterista aikaa mieluisalle harrastukselle, on karsittava muista menoista, vaikka se tuntuisi vaikealta. Jos haaveilee rakkaudesta, on ehkä luovuttava jostakin: liian korkealle asetetuista kriteereistä, toimimattomasta parisuhteesta tai vaikka heteroseksuaaliseen muottiin mahtumisesta. Vaikka se pelottaa, on uskallettava.

Ja jos odotat oikeaa aikaa.. Sitä ei koskaan tule. Ja silti se on aina.

Mielestäni yksi hyvä esimerkki on vauvat. Moni miettii ja taktikoi lasten hankintaa: koska olisi sopiva aika? Ei opiskeluaikana, mutta ei heti sen jälkeenkään. Pari vuotta työelämässä, sitten on ehkä hyvä hetki. Mutta työelämässä tapahtuu kaikenlaista, voi tulla ylennys, voi tulla potkut. Suunnitelmat muuttuvat. Ja kaiken lisäksi lapsia ei aina niin vaan hankitakaan: joskus suunniteltu ajankohta menee, mutta raskaustestiin ei ilmestykään kahta viivaa. Toisinaan taas ne kaksi viivaa tulevat aika yllätyksenä. Mutta kun lapsi sitten tupsahtaa maailmaan, on usein selvää, että hänen kuuluikin syntyä ihan just tähän elämäntilanteeseen.

 

There’s never a right time to wait for. So whenever you get the chance, take a risk.

 

Asiakkaat kertovat, kuinka ovat jo pitkään halunneet laihtua tai tehdä jotain nuutuneelle ololleen, mutta vasta kun olo oli todella kurja, asialle tuli tehdyksi jotain. Mitä kauemmin liikkumattomuutta ja huonoja ravintovalintoja tai liikaa stressiä, liikuntaa ja tiukkaa diettausta on takana, sitä pidempi ja kärsivällisyyttä vaativampi on reitti takaisin hyvinvoinnin pariin.  Potilaat taas miettivät, että olisi pitänyt ajoissa tehdä mieleisiä asioita, silloin kun vielä pystyi. On karua huomata, ettei tullut toteuttaneeksi haaveitaan, koska ei ollut aikaa tai rohkeutta. On kamalaa katua sitä siinä vaiheessa kun makaa sairaalasängyssä ja ymmärtää, että enää ei ole mahdollisuuksia tehdä niitä asioita. Läheisensä menettäneet taas miettivät, että olisi pitänyt ilmaista rakkautta enemmän, olisi pitänyt vierailla useammin. Kun toinen on poissa, ei voi enää kysyä, kuunnella, olla läsnä.

 

Mikä tahansa onkaan oma suuri pitäisi-asiasi, olisiko siis parempi tarttua härkää sarvista ja tehdä asialle jotain nyt? Ettei tarvitse sitten katua.

 

Today is the day.

 

Facebooktwitterlinkedinmail

Sini-Liisa Heinonen

No Comments

Post a Comment